“Ne hetket”

“Ne hetket” on esitys, joka kertoo tarinan niistä ihmiselämän pienistä hetkistä, jotka jäävät mieleen, jotka muuttavat elämän suunnan tai jotka muuten vain tuntuvat siinä hetkessä olennaisilta.

Esitys rakentuu ohjauksessani jokaiselle teatterille ja jokaiselle työryhmälle omanlaisekseen hyödyntäen kaikkia niitä taiteellisia voimavaroja (valot, äänet, puvustus, lavastus, esiintyjyys), joita teatterista löytyy parhaalla mahdollisella tavalla.

Idean tausta

Ajatus Niistä hetkistä lähti liikkeelle, kun ystäväni lausui yksityiskeskustelussa taikasanat “Onpa traagista!” ja nauroi hakkaavalla tavallaan jo unohtamalleni pienelle hämmennyksen hetkelleni.

Palasin myöhemmin aiheeseen, kun työskentelin erään toisen ystäväni kanssa Suomen näyttämötaisteluyhdistyksen pääopettajan Oula Kitin perheväkivallan kurssilla työpaikkakiusaamiskohtauksen kanssa. Oula muistutti, että yksittäiset esineet voivat olla tavattoman tärkeitä.

Kolmas kerta – se hetki, kun vihdoin ymmärsin – että tämä ajatus olisi pikkuhiljaa laitettava näyttämölle, oli kun huhtikuun 2018 puolessa välissä vietin vallan päivän keskustellessani erään vaasalaisen Reflective Collective-ryhmän jäsenen kanssa mm ‘First World Problems’ -meemistä.

Huomaan tiedostamattani työskennelleeni aiheen parissa jo toista vuotta eri tavoin: jo opetellessani esineiden manipulaatiota Japanissa vuonna 2013, opettaessani näyttämöliikkumista Ei-tavallisten tyyppien kautta – ja toisaalta nyt hiljattain, kun lähdin opiskelemaan Intimacy Director Apprentice-ohjelmaan Intimacy Directors Internationalin avulla.

Tarjous

Tämä on ohjaustarjous harrastajateattereille teoksesta, joka muodostuu jokaiselle teatterille omanlaisekseen. Prosessin aikana keskitymme tutkimaan erilaisten hetkien merkitystä ihmiselämässä – ja rakennamme materiaalin pitkälti improvisaatiota apuna käyttäen. Millaisia tarinoita voidaan kertoa hengityksellä? Miten näyttämön rytmit toimivat?

Tämä tarjous sisältää teoksen taiteellisen ohjauksen ja näyttelijäntyölliset koreografiat. Ohjaajan palkkio perustuu löyhästi ns 100 tunnin ohjausjärjestelmääni (sisältäen työryhmän harjoitukset sekä valmistautumisajan) sekä toisaalta Teatteri- ja media-alan ammattiliiton (TEME) palkkasuosituksiin. Keskustelen (ihan oikeasti) myös muista työn osa-alueista, mutta tarkoitukseni on kuitenkin keskittyä varsinaiseen ohjaamiseen – eli teoksen muiden taiteellisten työskentelijöiden tukemiseen ja yhteisen taiteellisen kokonaisuuden luomiseen. 🙂

Aloittaessani ohjauksen olen fyysinen näyttelijä (Ammattikorkeakoulu Novia, valm 2015) ja näyttämötaidepedagogi (Ammattikorkeakoulu Novia, arv. valm. kesäkuussa 2018). Olen opettanut myös laajasti kentällä erilaisia näyttelijäntyön tekniikoita, ja ollut ohjaavassa roolissa ehkäpä kymmenkunnassa pienemmässä tai suuremmassa teoksessa osana kursseja ja toisaalta laajemminkin. Tarkemmin näihin voitte tutusta CV-sivullani.

Ota yhteyttä, jos haluat saada tämän teoksen omaan teatteriisi!

Ota yhteyttä ja kysy ohjauksesta

11 + 1 =

Ne hetket, joilla on merkitystä
Ne hetket ja tekniset tiedot